Menettely ryhmälomautuksissa muuttui heinäkuun alusta. Koskee myös sääeste-päiviä !

2.7.2013

 

Lähde = Rakennusliitto sivusto

Menettely ryhmälomautuksissa muuttui heinäkuun alusta

Julkaistu: 1.7.2013 Kirjoittaja: Tiedotus

Heinäkuun alku toi merkittävän käytännön muutoksen ryhmälomautuksen piirissä oleville. Heinäkuun alun jälkeen lomautetun tulee ilmoittautua TE-toimistoon henkilökohtaisesti viimeistään ensimmäisenä lomautuspäivänä. Aikaisemmin henkilökohtaista ilmoittautumista ei edellytetty ryhmälomautuksissa.
Käytännön muuttuminen perustuu vuodenvaihteessa tulleeseen lakimuutokseen.

Ryhmälomautuksesta on kyse silloin, kun työnantaja lomauttaa kerrallaan vähintään kymmenen työntekijää määräajaksi ja ilmoittaa henkilöt ennakkoilmoituksella TE-toimistoon ja tarkistusilmoituksella työttömyyskassaan. Tällaista lomautustapaa on käytetty paljon mm. rakennusalalla.

Miten kannattaa siis toimia?

Ennen muuta lomautetun täytyy muistaa ilmoittautua ajoissa TE-toimistoon viimeistään ensimmäisenä lomautuspäivänä, jos lomautus alkaa 1.7.2013 tai sen jälkeen. Henkilökohtaista ilmoittautumista edellytetään myös silloin kun
• lomautuksen alku siirtyy aiemmasta ilmoituksesta poiketen ja ensimmäinen lomautuspäivä on todellisuudessa 1.7.2013 tai sen jälkeen
• määräaikainen lomautus muutetaan toistaiseksi voimassa olevaksi
• määräaikaista lomautusta jatketaan uudella määräaikaisella lomautuksella ja uuden lomautuksen ensimmäinen päivä on 1.7.2013 tai sen jälkeen.

Jos on epätietoinen siitä, edellytetäänkö henkilökohtaista ilmoittautumista, kannattaa kuitenkin ottaa yhteyttä TE-toimistoon.

Lisätietoja